Motivaatio
Meidän kurssilla sitä kuitenkin herätellään: pyysin ekaviikolla jokaista miettimään mitä hyvää painonpudotus tuo juuri hänelle - ei mitä sen sanotaan yleensä tuovan. Se on tärkeä kysymys ja ilokseni opiskelijat olivat todella pohtineet asiaa. Listalla olivat mm. halu elää terveenä, iloinen mieli, liikuntakyky, kivat vaatteet, että jaksaa leikkiä lasten kanssa, halu käyttää nauhakenkiä ja saada kädet farkun taskuun ja istuessa jalka toisen päälle. Puhumattakaan siitä, että saa varpaan kynnet leikattua! - Kaikki tyynni realistisia ja elämänmakuisia tavoitteita - suorastaan himoittavia.
Arvaa mikä on haastavinta rennon painonhallintakurssin ohjaamisessa? Saada ihmiset SYÖMÄÄN itsensä kylläisiksi ja vielä nauttimaan syömisestä! Tosi syvälle on juurtunut ajatus siitä, että laihduttaminen on kieltäytymistä ja repsahtajaa rangaistaan: ruoka ei voi olla laihduttavaa jos se on herkullista, kaunista ja sitä on riittävästi. Mitä eroa on sitten rennolla ja jonkun ohjelman mukaan laihduttamisella? Rento laihduttaja ei vahdi ruokamääriä, ei rajoita tietoisesti syömistä, ei pohdi alituiseen ruokaa eikä siirrä ja puijaa nälkää. Rentoa painonhallintaa on, kun alat kuunnella omaa kehoasi ja etsiä sitä elämän pyörteisiin kadonnutta luonnollista nälän- ja kylläisyyden tunnetta, kas kun 3§ luonnollisen näläntunteen seuraaminen on paras, varmin ja pysyvin painonhallintamenetelmä. Kyllä se löytyy, jatka etsimistä. Olihan se sinulla lapsenakin ja takuulla tunnet jonkun luonnostaan laihan ikävän ihmisen (kateellinen arvioni heistä!), joka ei ole sitä hukannut!
Tartu tilaisuuteen - ota tavaksi! -oppaan nälkämittarilla voi arvioida näläntunnetta ja kylläisyyttä. Pikkunälkä, vaikka se telkkarimainoksen mukaan vaaniikin sinua esim. metrossa, on paras kaverisi. Jos/kun tunnet pikkunälkää pelisi ei ole ollenkaan pelattu: luonnollinen näläntunteesi toimii. Kun syö pieneen nälkään tulee kylläiseksi pienemmästä ruokamäärästä, nälkä lähtee ja syömisestä jää hyvä olo. Miten laihduttaja usein suhtautuu pikkunälkään? Miten sinua on neuvottu? "Juo lasi vettä - kyllä se siitä." Kuulostaako tutulta? Käännä siis kelkkasi ja syö pikkunälkään. Nälkää ei voi voittaa se pitää syödä pois.
Kurssin aikana opit muuttamaan ravinnon laatua, jolloin paino laskee ja voit silti syödä itsesi kylläiseksi. Ruoan määrää ei tarvitse muuttaa, mutta laatua kyllä. Ensimmäisen viikon aikana suuri osa opiskelijoista kertoi lisänneensä kasvisten (hedelmien, marjojen) syömistä kypsänä tai raakana, kastikkeella tai ilman. Mainiota! Kasvikset lisäävät ruoan määrää ja vatsa tulee täyteen. Vatsa ei osaa erotella paljonko ruoassa on kaloreita, vaan se ymmärtää määrän päälle. Kasvikset ovat mainio vippaskonsti saada vatsa tyytyväiseksi.
Painonhallitsijan lautaselle pitää, kasvisten lisäksi, löytää ruokaa, josta ei tule liikaa energiaa, tekee kylläiseksi ja joka pitää nälän pois pitkään. Ravintoaineista proteiinin (liha, kala, kananmuna, maitovalmisteet ja palkokasvit) kylläisyysarvo on paras. Havaintojen mukaan paljon proteiineja sisältävät ruoat synnyttävät kylläisyyttä ruoan määrästä riippumatta. Edelleen noiden ruokien kylläisyys kestää kauimmin. Tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että paljon proteiinia sisältävän aterian syöminen vähensi syömistä seuraavalla aterialla ja siten vähensi koko päivän energiamäärää. Painonhallitsijan kannattaa siis huolehtia, että jokaisella aterialla syö jotain proteiinia. - Aika yleinen aamupala kurssilaisilla tuntuu olevan puuro ja mehukeitto tai puuro ja marjat. Siihen kannattaa ehdottomasti lisätä esim. kananmuna tai jotain maitovalmistetta esim. juusto, jogurtti tai vaikka kinkkua.
Täyttävässä ruoassa on paljon ravintokuitua ja täysjyvätuotteissa sitä on. Ravintokuitu vapauttaa hiilihydraattia vereen hitaasti ja tasaisesti. Näin pysyy virkkuna ja toimintatarmoisena koko päivän. Ravintoaineista hiilihydraatti pitää toiseksi parhaiten nälkää. Hyviä hiilarilähteitä ovat siis kaikki täysjyväviljatuotteet - leivät, puurot, kaura-, ruis- ja täysjyväpastat kasviksia ja hedelmiä unohtamatta. Viisas laihduttaja tarkkailee sokerin ja valkoisen jauhon käyttöä ruokavaliossaan. Niissä ei ravitsemuksellisesti ole ihmiselle oikeastaan mitään tärkeää ja niistä tulee paljon energiaa. Sokeri ja valkoiset jauhot ovat ns. nopeasti imeytyviä hiilareita, jotka eivät tee kylläiseksi eivätkä sisälllä arvokkaita vitamiineja ja mineraaleja.
Kylläisyysarvoltaan heikoin ravintoaine on rasva. Rasva on myös superenergiaa, siinä on yli kaksi kertaa enemmän energiaa kuin proteiinissa ja hiilihydraatissa. Rasva, nimenomaan pehmeä kasvikunnasta peräisin oleva rasva, on tuiki tarpeellinen ravintoaine ja palaamme siihen vielä moneen kertaan kurssin aikana.
Laadukas ruokavalio voi olla monenlainen. Jotta pysyt terveenä ja saat vielä painonkin putoamaan pidä kiinni näistä:
- Syö paljon kasviksia
- Valitse kuitupitoisia viljatuotteita
- Valitse osin vähärasvaisia- ja -sokerisia tuotteita
- Käytä margariinia ja kasviöljyä
- Syö kalaa 2-3 kertaa viikossa
- Älä korvaa aterioita välipaloilla - omaksu lautasmalli
- Juo enimmäkseen energiattomia janojuomia
- Herkkuja kohtuudella
- Vettä riittävästi
- Enimmäkseen näin - loput miten huvittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti