Tässä blogissa kerron aina loppuviikosta mistä aiheista kyseisellä viikolla on kurssilla keskusteltu. Ei siis hätää vaikket joka viikko pääsisikään kurssille - pysyt mainiosti "kartalla" lukemalla blogia. Blogi on myös verraton tapa jatkaa keskustelua; ole rohkea ja esitä mielipiteitäsi. Keskusteluun voivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet, ei pelkästään kurssien opiskelijat.
tiistai 13. syyskuuta 2016
Peruskurssin 1. viikko: Napanuora
Napanuora - mikäs se on? Asia selviää, jos maltat lukea loppuun tämän kertomuksen kurssin 1. viikosta.
Heipä hei ystävät!
Toivottavasti kovin moni ei pettynyt kun sanoin, että hokkuspokkustaskuni on tyhjä. Rentoa painonhallintaa -kurssilla ei tehdä "ihmeitä" vaan otetaan järki käteen. Peruskurssin tavoitteena on saada lihomisen kierre katkeamaan. Se on huima tavoite. Kurssin voisi nimetä myös Kadonneen luonnollisen nälän- ja kylläisyydentunteen metsästyskurssiksi. Vähän pitkä nimi, mutta kertoo paljon. Vaikka kurssilla otetaankin rennosti ei se tarkoita, ettei mitään tarvitse itse tehdä. Pelkkä puolentoista tunnin istunto ei taatusti laihduta ketään: siinä ajassa paino ehtii pudota 4.5 g, jos oletuksena on 500 gramman viikkopudotus. Kurssilta haetaan vinkkejä ja potkua omaan elämään, sen arkeen ja juhlaan.
Kokemusta on
Suurin osa opiskelijoista on kertomansa mukaan kokeneita laihduttajia. Pyysin heitä muistelemaan menneitä eli aikaisempia yrityksiään elokuvan hengessä. No, sieltä löytyivät kaikki tyylisuunnat: tragedioita, komedioita, lyhytelokuvia ja menestysleffoja. Yhteinen tekijäkin löytyi: paino nousi takaisin kun elokuva päättyi. Tehdyt muutokset eivät olleet pysyviä, siksi paino nousi. Mikseivät ne olleet pysyviä vaikka toimivat niin hyvin? Olivatko kenties liian rajuja, epämiellyttäviä, sopimattomia omaan elämään?
Laihtuminen on joukko muutoksia elämäntavoissa ja painonhallinta niiden muutosten ylläpitoa eli tavaksi ottamista. Uusia tapoja opetellaan kokeilemalla, harjoittelemalla ja toistamalla kunnes ne muuttuvat pysyviksi. Toden totta - kärsivällisyyttä tarvitaan painonhallinnassa ja halua oppia. Lisäksi tarvitaan halu kyseenalaistaa omat totutut tavat, eikä huumorintajustakaan haittaa ole! Sitähän muutos on: löydetään uusia konsteja tehdä vanhoja juttuja.
Aikaisemmasta laihdutuskokemuksesta on sekä haittaa että hyötyä. Haitata se voi, ellei yhtään analysoi mikä aikaisemmin toimi ja mikä ei. Ennenkin toimineet tavat (esim. liikunnan ja kasvisten lisääminen) kannattaa ottaa uusiokäyttöön ja kantapään kautta huonoksi todetut (esim. nälkäisenä kärvistely, jokailtajuoksemaanjottakaloritpalaa) konstit heitetään roskikseen. Rentoa painonhallintaa on, kun uskaltaa päästää irti ruoan ja liikkumisen pakkomielteistä ja alkaa kuunnella oman kehon viestejä luonnollisesta nälän- ja kylläisyydentunteesta. Irti päästämisessä voi olla kokemuksesta hyötyä: kokenut laihduttaja tietää ja muistaa kuinka aikaisemmin kävi ja häntä on helpompi kannustaa olemaan rohkea ja kokeilemaan tällä kerralla uutta tapaa toimia.
Muutokset tärkeysjärjestykseen
Tutustuimme erinomaiseen kurssimateriaaliimme, jota riittää aina 32 viikoksi. Tarkoittaa sitä, että vaikka kurssimme päättyy 10 - 11 viikon kuluttua ei kukaan jää yksin. Kurssin tavoitteena on saada lihomisen kierre katkeamaan ja saattaa opiskelijat matkalle kohti hyvää elämää.
Mikä tänä päivänä sittten lihottaa meitä suomalaisia ja miten sen painon saisi putoamaan ja pysymään pois? Oma kokemukseni on kasvikset ja säännöllinen syöminen, niillä olen pudottanut 25 kiloa ja hallinnut painoani yli 30 vuotta. Ja toisin päin: heti kun kasvikset lakkaavat olemasta ruokaa, muuttuvat aterianlisukkeiksi, olen vaikeuksissa, ja heti kun rytmitaju aterioinnistani katoaa olen vaikeuksissa painoni kanssa. Siksi allekirjoitan Tartu tilaisuuteen - ota tavaksi! -oppaan arviolistan elämäntapamuutosten painovaikutuksista vuoden kuluessa. Kasvisten lisäämisellä ja ateriarytmityksellä arvioidaan olevan yli 10 kilon vaikutus painoon vuoden kuluessa. Toisinpäin se tarkoittaa sitä, että suomalaiset lihovat, koska eivät syö riittävästi kasviksia ja syödään milloin sattuu; yleensä kitkutellaan huonolla syömisellä jopa iltaan asti ja sitten ryöstetään oma jääkaappi.
Kolmantena listalla on energiapitoiset juomien vähentäminen, vaikutus 5-7 kg. Suomalaiset juovat paljon energiapitoisia juomia. Niihin kuuluvat alkoholin lisäksi mm. (tuore)mehut, limpsat ja energiajuomat. Lista jatkuu herkkujen kohtuullistamisella, arvioitu vaikutus 4-5 kg vuodessa. Kuitupitoisten viljatuotteiden valinta 3-4 kg, vähäsokerisempien tuotteiden valinta 2-4 kg, liian rasvainen ruokavalio sopivaksi 2-4 kg, Liikuntakin löytyy listalta: vaikutus 0-3 kg vuodessa. Aika pieni, eikö? Yksin liikunnalla tuskin paino putoaa. No, yleensä kun lähdetään laihduttamaan ja opettelemaan painonhallintaa tehdään radikaali päätös: herkut pois kokonaan, rasva pois leivältä ja tehojumppaan. Kuulostaako tutulta?
Viisas laihduttaja ottaa rennosti ja alkaa työstää niitä elämäntapamuutoksia, joista on eniten hyötyä painonpudotuksessa. Lähes sataprosenttisesti nyt kurssin aloittaneet kaipasivat muutosta joko kasvisten lisäämiseen ja/tai ateriarytmin tasaamiseen. Kotitehtäväksi annoinkin lisätä kasviksia ruokavalioon. Tavoitteena on 500-600 g per päivä. Jos ei muuten onnistu niin syömään pari hedelmää joka päivä. Se on hyvä alku. Rytmitajua ateriointiin etsitään päiväkirjan avulla - kurssilaiset saavat halutessaan joka viikko ruokapäiväkirjan. Liikunta- ja ruokapäiväkirjan täyttäminen on viisas veto. Näin voi liittää oman elintapansa keskusteltaviin aiheisiin ja näkee heti, missä on muutostarvetta.
Tulosten mittaaminen
Laihduttaja palvoo vakaa - tiedetään! Minulla on kurssilla vaaka mukana ja punnitsen mielelläni kaikki halukkaat. Painon muutos on yksi tapa mitata tuloksia. Vaaka kuitenkin kertoo omaa kieltään: se näyttää myös nesteen kertymisen ja poistumisen. Ylipaino on aina rasvaa ihon alla ja oikeaa laihtumista on se, kun rasvaa lähtee ihon alta. Siksi vyötärön mittaaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin punnitseminen. Kun pöksyt putoavat niin ihminen on taatusti laihtunut - sanoi vaaka mitä tahansa. Meitä rentoja kurssilaisia yhdistää nyt napanuora; se on langanpätkä, joka sidotaan napakasti vyötärölle ja annetaan sen olla siinä - ainakin kurssin ajan. Ja jos se putoaa, homma on hoidettu! Lanka vyötäröllä tuo parhaimmillaan hymyn huulillesi ja muistuttaa sinua tästä projektista: matkasta kohti hyvää elämää.
Hauskaa matkaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)